Työnohjaus - hyvinvointia työelämään
Olen tehnyt psykologina ja psykoterapeuttina työnohjausta mm. sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstölle sekä varhaiskasvatuksen ja koulujen henkilökunnalle yli 15 vuoden ajan. Työnohjaajaksi olen pätevöitynyt Dialogic Oy:n dialogisesta ja voimavarakeskeisestä koulutuksesta. Vuorovaikutuspsykoterapeuttina hyödynnän työnohjauksissa mm. työyhteisön suhteiden ja vuorovaikutuksen tarkastelua sekä asiakassuhteiden tarkastelua. Esihenkilöiden ja työyhteisön työnohjauksissa integroin muuhun osaamiseeni myös Lapin yliopiston johtamisen ja hallintotieteiden opintojani.
Työnohjauksessa on mahdollista pysähtyä tavoitteellisesti tutkailemaan omaa työtä ja itseään työntekijänä, esihenkilönä tai yrittäjänä. Tavoitteena on usein löytää uusia näkökulmia haastaviin tilanteisiin ja siten lisätä voimavaroja arkeen. Työnohjaus tukee myös työn kehittämistä, kun prosesseja voidaan rauhallisessa tilanteessa tutkia ja reflektoida.
Työnohjaajana pidän tärkeänä, että ihmiset tulevat kuulluksi ja saavat rauhassa tarkastella ja pohtia esillä olevaa asiaa, jotta on mahdollista luoda tilaa uudenlaisille, vaihtoehtoisille näkemyksille tilanteesta. Työskentelen keskustelua ja ryhmäprosessia hyödyntäen. Tarvittaessa voin myös havainnollistaa asioita toiminnallisten menetelmien avulla.
Tarjoan työyhteisö- ja ryhmätyönohjausta, yksilö - sekä esihenkilötyönohjausta työtiloissani Oulun ydinkeskustassa sekä etäyhteyksien kautta.
Ota yhteyttä ja kysy lisää!